Luento 5: Digitaalisuus ja tulevaisuuden koulu(tus)?

Heräät vuonna 2050, olet alakouluikäinen ja lähdet kouluun. Miltä koulusi näyttää? Miltä luokkahuoneesi näyttää? Onko koulusi vahvasti teknologisoitunut? Onko kouluja fyysisinä rakennuksina enää edes olemassa?  Viimeisellä luennolla viritettiin ajatuksia tulevaisuuden koulujen suuntaan ja pohdittiin mitä muutoksia hurjaa vauhtia kehittyvä teknologia mahdollisesti tuo kouluihin ja opetukseen.

Luennolla teknologian tuomiin uudistuksiin tarjottiin positiivisia utopistisia mielikuvia. Voisiko teknologiset uudistukset tuoda mukanaan helpotusta opettajien kasvavaan työkuormaan? Niemi ja Multisilta (2014, 25) kuvailevatkin teknologiaa parhaimmillaan mahdollistajana, joka vapauttaa ihmisen toimimaan uudella tavalla. Tässä tekstissä haluamme pureutua tarkemmin teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin opetuksessa ja siihen, kuinka opettajat pystyvät soveltamaan jatkuvasti uudistuvaa teknologiaa työssään polttamatta itseään loppuun.  

Digitaalisten teknologioiden rooli tulee korostumaan entisestään kaikkialla, myös koulutuksen kentällä. Tieto- ja viestintätekniikan merkitystä tulevaisuuden taitojen oppimista edistävinä työkaluina ei voida kiistää. (Harju 2014, 47.) Siksi koemme erityisen tärkeäksi, että opettajilla on riittävät tiedot, taidot ja ennen kaikkea tuki näiden uusien välineiden haltuunottoon. Harju (2014, 47) korostaa teknologiaa työkaluna, joka mahdollistaa monenlaisten työtapojen hyödyntämisen opetuksessa. Ryhmämme on ajatuksen kanssa samoilla linjoilla, mutta jotta teknologia voidaan nähdä apuvälineenä ja uusia mahdollisuuksia tarjoavana työkaluna on ensin tiedettävä mitä teknologiaa opetuksessa tulisi hyödyntää ja miten.

Teknologisiin uudistuksiin onkin helppo suhtautua kriittisesti ruokkien dystooppisia tulevaisuuden kauhukuvia muuttuvasta maailmasta. Myös Niemi ja Multisilta (2014, 25) tuovat esille kuinka uudet teknologiset toimintaympäristöt voivat aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta, koska omaa osaamista laitteiden ja ohjelmien suhteen on jatkuvasti päivitettävä. Tämä luonnollisesti herättää turhautuneisuutta ja epätoivoa. Jotta opettajat eivät hukkuisi teknologisten uudistusten alle epämotivoituneina ja teknologiaa inhoavina, on opettajille mielestämme tarjottava apua. Bates (2015) toteaakin, että on epärealistista olettaa yksittäisten opettajien pysyvän jatkuvasti ajan tasalla uusimmasta teknologiasta ja vielä arvioimaan mikä uudistuksista soveltuu parhaiten opetukseen. Batesin (2015) mukaan riittää, jos opettaja saisi kerran vuodessa TVT-tuelta katsauksen uusimpiin teknologisiin välineisiin ja mahdollisesti lisäkoulutusta välineelle joka opettajaa erityisesti kiinnostaa. Tämä olisi mielestämme ihanteellinen tilanne, jossa opettaja voisi keskittyä pääsääntöisesti opetus ja kasvatustyöhönsä hyödyntäen työhön parhaiten soveltuvaa TVT-ammattilaisten suosittelemaa teknologiaa. Kenenkään opettajan ei pitäisi toimia eksperttinä kaikessa. Moniammatillinen yhteistyö tarjoaa laajan kirjon tietoa ja taitoa hyödynnettäväksi. Teknologian tulisi toimia työtä helpottavana välineenä eikä lisätä työtaakkaa entisestään. (Bates 2015.) Kun teknologiaa lähestytään tämän ajatuksen kautta ja sen hyödyntämiseen saadaan riittävä tuki, uskomme että teknologian tuomiin uudistuksiin suhtauduttaisiin myös avoimemmin ja suuremmalla mielenkiinnolla.   

Pohdintaa:

Ryhmämme koki, että päivän luento oli rakennettu hyvin ja luento todella innosti pohtimaan kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä teknologinen kehitys voi koulumaailmaan tulevaisuudessa tuoda. Koimme, että luennoitsijan positiivinen lähestymistapa aiheeseen viritti ajatuksia aivan eri tavalla kuin tyypillinen hieman negatiivisesti painottunut keskustelu teknologiasta. Hetken utopistisin mielin keskusteltuamme aiheesta ryhmässämme, päädyimme kuitenkin pohtimaan, kuinka perusteellisesti koulumaailmaa on mahdollista muuttaa ja millä aikataululla?

Pohdimme onko uusimman teknologian välttämättä oltava täysin läsnä kouluissa, jos opetuksessa kuitenkin keskityttäisiin tulevaisuuden taitojen hallitsemiseen ja toimimiseen teknologisesti painottuneessa yhteiskunnassa. Mitä, jos kouluissa keskityttäisiinkin teknologian kehityksen ja toiminnan syvälliseen ymmärtämiseen, jonka kautta oppilaat saavat valmiuksia toimia alati muuttuvassa maailmassa. Tietenkin perus asiat on hyvä oppia myös käytännön kautta ja siksi näemme, että kouluilla tulisi olla vahvempi rooli esimerkiksi koodaamisen opettamisessa kaikille lapsille. Tähän suuntaan ollaan jo menossa, mutta muutos on hidasta ja osa opettajista on hyvin vastahakoisia koodaamisen suhteen. Reaktio on täysin luonnollinen. Osa opettajista kokee hyvin raskaaksi teknologian hyödyntämisen opetuksessa. He näkevät sen väkinäisenä ja turhana. Se vaatii heiltä paljon resursseja ja moni opettaja ei halua astua niin vahvasti epämukavuusalueelleen jo valmiiksi raskaassa arjessa. Tähän näemmekin ratkaisuksi blogitekstissä valitsemamme näkökulman eli riittävän tuen tarjoamisen opettajille. Nyt monissa kouluissa on heitetty pallo opettajille ja sanottu, että teknologiaa on lisättävä ja koodausta on opeteltava. Jotta tämä toteutuisi mitenkään järkevästi on tuen tarjoaminen avain asemassa. Jos koko koulumaailman on kohdattava kokonaisvaltainen muutos teknologian suhteen, niin sitten on isompien rakenteiden koulumaailman ympäriltäkin muututtava.

Lähteet:

Bates, T. 2015. Teaching in Digital Age. Guidelines for designing teaching and learning.

Harju, V. 2000. Tulevaisuuden taidot oppimisen lähtökohtana. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.) Rajaton luokkahuone. Jyväskylä: PS-kustannus, 36-49. 

Niemi, H. & Multisila, J. 2014. Rajaton luokkahuone. Jyväskylä: PS-kustannus, 8-27.